YRITYSJÄRJESTELYT JA RAHOITUS

Yrityksenne kasvun, kilpailukyvyn ja markkina-aseman vahvistajana voi toimia yritysosto tai konsernin sisäinen järjestely. Samoin yrityksen tai sen liiketoimintayksikön myynti taikka jakautuminen voi antaa mahdollisuuksia kasvattaa itse ydinliiketoimintaa tai tarjota tavan irtaantua yrityksestä tai sen jostain yksiköstä. Kokenut yrityskauppa- ja rahoitusryhmämme on tunnettu eturivin osaamisestaan. Esimerkkinä tästä edustimme First Quantum Minerals Ltd:tä sen myydessä suomalaisen Kevitsan kaivoksen omistavan osakeyhtiön 712 miljoonan Yhdysvaltain dollarin kauppahinnalla. Yrityskauppa oli isoin yksityisen osakeyhtiön osakekauppa koko Suomessa 2016 vuoden ensimmäisillä kvartaaleilla.

Avustamme kaikissa yrityskaupan vaiheissa, aina rakenteiden suunnittelusta due diligence -tarkastukseen ja aiesopimuksen sekä yrityskauppasopimusten laatimisessa samoin kuin yrityskaupan jälkeisissä vaiheissa, kuten viranomaisilmoituksissa.

Rahoitusryhmämme myös neuvoo kohdeyhtiötä ja sijoittajia moninaisissa pääomasijoitus- ja rahoituskierroksissa, alkaen varhaisen vaiheen enkeli- ja series seed -sijoituksista aina myöhemmän vaiheen series c -sijoituskierroksiin ja yritysten myynteihin asti. Palvelumme kattavat myös lainanottajien ja rahoittajien avustamisen laina-, vakuus- ja muissa rahoitusjärjestelyissä.

Kalliolaw’n yrityskauppa- ja rahoitusryhmä on jatkuvasti rankattu korkealle mm. IFLR1000:n tutkimuksissa.

Panu Skogström
(+358)050 5911 093
panu.skogstrom@kalliolaw.fi

Olli Oksman
(+358)050 5916 315
olli.oksman@kalliolaw.fi

REFERENSSIT