Työaikalaki uudistuu
Vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä astuu voimaan uusi työaikalaki. Se tuo mukanaan merkittäviä muutoksia myös niihin yrityksiin, jotka noudattavat tällä hetkellä jotain työehtosopimusta. Se, miltä kokonaisuus näyttää lain voimaantulon jälkeen, riippuu kuitenkin yhä myös sovellettavasta työehtosopimuksesta ja mahdollisesta paikallisesta sopimuksesta.
Merkittävä muutos on, että kotona työskentelevä työntekijä ei enää lähtökohtaisesti ole lain soveltamisen ulkopuolella vaan etätyöskentelyyn sovelletaan työaikalakia, ellei joku muu soveltamispoikkeus sovellu.
Yötyön teettäminen säännöllisesti on edelleen kiellettyä muissa kuin laissa luetelluissa tilanteissa. Merkittävä muutos on kuitenkin, että tilapäisen yötyön teettäminen on sallittua. Tämä mahdollistaa esimerkiksi aikaerojen takia hankalien, satunnaisten puhelinpalaverien pitämisen klo 23 ja 06 välillä.
Uusi ja merkittävä lisäys entiseen on kokonaan uuden työaikamuodon, joustotyöajan, ottaminen lakiin. Joustotyöaika mahdollistaa sen, että työntekijä saa vapaammin päättää, missä ja milloin hän tekee työtä. Joitain rajoituksia toki sisältyy lakiin, eli kyse ei ole siitä, etteikö työntekijälle olisi mitään työaikaa. Pääasiallinen muutos on, että työnantaja asettaa työajan sijaan työntekijälle tehtävät ja niitä koskevat tavoitteet. Joustotyöajan käyttöönotosta tulee sopia lain määrittämällä tavalla.
Laki mahdollistaa jatkossa myös työaikapankin käyttöönoton kaikissa yrityksissä, riippumatta niiden järjestäytymisestä. Työaikapankkiin on mahdollista siirtää työaikaa, vapaita ja vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia sen mukaan, mitä työaikapankin käyttöönottoa koskevassa sopimuksessa on sovittu. Tiettyjen erien siirtäminen pankkiin on laissa nimenomaisesti kielletty, mikä tulisi ottaa huomioon sopimusta tehtäessä.
Maininnan arvoista on myös, että uudessa työaikalaissa säädetään kaiken työajan enimmäismäärästä, kun työaikalaissa on aiemmin puhuttu ylityön enimmäismääristä. Työnantajalla on vuosi aikaa mukauttaa työajanseurantajärjestelmänsä siihen, että ylityön enimmäismäärien sijaan seurataankin kaikkea tehtyä työaikaa.
Autamme mielellämme, mikäli haluatte keskustella uuden lain mukanaan tuomista mahdollisuuksista tai muutostarpeista.